Päijät-Häme terveysliikunnan kansainvälinen edelläkävijä

Vuonna 2008 Päijät-Häme julistautui epähämäläisittäin terveysliikunnan megamaakunnaksi. Tuolloin asukkaiden hyvinvoinnin tukeminen liikuntapalveluiden kehittämisellä ja terveysliikuntaa edistämällä oli kirjattu kuntastrategioihin sekä maakuntastrategiaan että korkeakoulustrategiaan. Tavoitteena oli asukkaiden hyvinvoinnin kehitys valtakunnallista keskiarvoa paremmin ja alueen imagon nostaminen liikunnan ja hyvinvoinnin keskuksena. Työhän ei alkanut vasta tuolloin, mutta se sai myös selkeän muodon, tavoitteet ja siinä sovittiin välineistä, vastuista ja seurannasta.

Elämänlaadun parantuessa, luontainen liikkuminen usein heikkenee puolihuolimattomasti ja energian kuluttamisen väheneminen kohtaa lisääntyneen energiasaannin. Tästä usein seuraa terveyteen liittyviä haasteita. Nämä haasteet ovat hyvin yksilöllisiä, mutta samalla myös kansantaloudellisia. Tämän vuoksi siihen on myös syytä kiinnittää huomiota. Terveyttä edistävä toiminta edellyttää yhteistyötä sekä verkostoitumista laajan toimijakentän kesken. Tämä luo terveysliikunnan kehittämiselle haasteen, sillä toimijakenttä on varsin laaja kattaen ryhmiä julkisen sektorin sosiaali- ja terveystoimesta, sivistystoimesta aina kolmannen sektorin järjestötoimijoihin ja valtakunnallisesti merkittäviin urheiluopistoihin Vierumäellä ja Pajulahdessa.

Meille jokaiselle sopiva terveysliikunta sisältää vain vähän haittoja tai riskejä mutta sitäkin enemmän hyötyjä ihmiselle itselleen ja koko yhteiskunnalle. Terveysliikuntaa on erityisesti arkiliikunta, joka on arkista toimintaa päivän aikana tapahtuvine liikkumisineen päivähoidossa, koulussa, opiskelussa tai työssä sekä liikunta koulu-, asiointi- ja työmatkoilla. Tätä arkista liikuntaa voi jokainen omalla kohdallaan aktiivisestikin lisätä ja samalla lisätä omaa hyvinvointiaan ilman suuria kustannuksia ja ajallisia panostuksia. Näihin voi myös kehittää erilaisia helpon kynnyksen palveluita, toimintatapoja ja välineitä kuntalaisille kuin ammattilaisillekin.

Matkan varrella olemme saaneet kansallista tunnustusta. Kiitämme siitä ja samalla kiitos kuuluu laajalle verkostollemme. Olemme pyrkineet levittämään matkalla oppimamme kaikille halukkaille. Suomi on terveysliikunnan kansanvälinen edelläkävijä ja tuon joukon kärjessä haluamme olla jatkossakin. Päijät-Hämeessä pyrimme parantamaan omaa juoksuamme ja samalla kenties haastamaan myös muita. Matkan varrella olemme huomanneet myös, että terveysliikunnan hyödyistä ja merkityksestä ei enää tarvitse pitää palopuheita, haaste on vain saada tämä ymmärrys toiminnaksi. Toinen havaintomme on, että haaste ei ole vain kansallinen, vaan kansainvälinen, sekä tärkeän kansanterveystyön rinnalle on syntymässä mitä suuremmat markkinat ja tarpeet, joiden ymmärtämiseen meillä on syvempää ymmärtämistä ja osaamista.

Aika on mitä otollisin terveysliikunnan päivitettyyn strategiaan ja sen edistämiseen.

Jari Parkkonen, maakuntajohtaja
jari.parkkonen(a)paijat-hame.fi
twitter: @Jari_Parkkonen

2021-10-28T11:09:51+03:00 25.04.2017|Kommentit pois päältä artikkelissa Päijät-Häme terveysliikunnan kansainvälinen edelläkävijä