Asikkala on Suomen liikkuvin kunta

Asikkala on Suomen liikkuvin kunta – Pitkäjänteinen työ kaikkien kuntalaisten liikuttajana toi voiton

Asikkala on valittu Suomen liikkuvimmaksi kunnaksi Urheilugaalassa Hartwall Arenalla. Asikkalan kunta on edistänyt kuntalaistensa liikkumismahdollisuuksia suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti. Työ palkittiin Urheilugaalassa Uno-pokaalilla ja Liikkuvimman kunnan tittelillä torstai-iltana 18. tammikuuta.

Päijät-Hämeessä sijaitsevan 8 300 asukkaan Asikkalan kuntastrategiaan terveysliikunta ja hyvinvoinnin edistäminen on kuulunut kymmenen vuoden ajan. Kuntaan on palkattu kolme vakinaista liikunnanohjaajaa, kaikki kunnan koulut ovat liikkuvia kouluja ja jokaisessa päiväkodissa on liikuntavastaavat. Liikuntaneuvontaan on mahdollisuus ohjautua neuvolaikäisestä alkaen.

Terveytensä kannalta liian vähän liikkuvat kuntalaiset pääsevät nopeasti liikuntaneuvontaan. Kunnan omistamat liikuntatilat ovat kaikille kuntalaisille maksuttomia.

– Asikkalassa halutaan edistää kansanterveyttä, kuntalaisten liikkumista, terveellisiä elämäntapoja sekä vastuunottoa omasta elämästä. Esteitä liikkumisen aloittamiseen sekä aktiiviseen harrastamiseen on poistettu systemaattisesti. Koko kunnan alueelle on luotu kattava ja monipuolinen lähiliikuntapaikkaverkosto, ja kaiken toiminnan lähtökohtana on ollut yhteistyö eri sektoreiden kanssa, Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka kuvaa.

– Asikkalan kunta haluaa kiittää Suomen Kuntaliittoa, Olympiakomiteaa, THL:ää sekä Urheilugaalaa kuntien esille nostamisesta valtakunnallisessa Urheilugaalassa. Kunnat ovat merkittävin liikunnan ja terveyden edistämisen palveluiden rakentaja ja tuottaja Suomessa. Pelkästään kunnan omana työnä nämä asiat eivät onnistu, yhteistyö eri toimijoiden kanssa on oltava jokapäiväistä ja sujuvaa. Olemme erittäin otettuja tästä kunniasta olla ensimmäinen Suomen liikkuvin kunta. Liikkumaan siis, iästä viis!

Kunnat edistävät asukkaidensa hyvinvointia: toimivat keksinnöt kiertoon

Kuntaliiton, THL:n, Urheilugaalan ja Olympiakomitean yhteistyössä järjestämässä Suomen liikkuvin kunta -kilpailussa etsittiin kuntaa, joka on omalla toiminnallaan erinomaisesti edistänyt kuntalaistensa liikuntamahdollisuuksia. Perinteisen liikunnan ohella painotettiin monisektorista yhteistyötä, eriarvoisuuden kaventamista sekä uusien innovaatioiden hyödyntämistä.

Lopullisen valinnan teki Urheilugaalan Suuri raati, johon kuuluu yli 300 yhteiskunnan eri alojen edustajaa ympäri Suomen.

Ensimmäistä kertaa järjestettyyn Suomen liikkuvin kunta -kilpailuun osallistui sata kuntaa eri puolilta Suomea. Kilpailun tavoitteena oli nostaa esille hyviä esimerkkejä siitä, miten kunnissa voidaan saada yhä useampi asukas liikunnan pariin.

– Esimerkit ovat vapaasti hyödynnettävissä kuntakentällä. Kilpailun myötä kuntien välinen verkostoituminen hyvinvointi- ja liikuntapalveluiden kehittämisessä onkin jo lisääntynyt. Liikuntapalvelut toimivat parhaiten, kun kunnan kanssa kuntalaisia liikuttamassa on aktiivisia urheiluseuroja ja innokkaita vapaaehtoisia, Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen toteaa.

– Kunnat ovat merkittäviä liikuntapalvelujen tuottajia ja toimintaedellytysten luojia, vuosittain kunnat ylläpitävät liikuntapalveluja yli 800 miljoonalla eurolla. Tulevaisuudessa kuntien liikuntapalvelut sekä muu terveyttä ja hyvinvointia edistävä työ nousee nykyistäkin tärkeämpään rooliin, mm. maakunta- ja sote-uudistuksen takia.

Lisätietoja:
Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka, p. 044 778 0210
Asikkalan hyvinvointijohtaja Matti Kettunen, p. 044 778 0247
Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen, p. 044 976 4225

Kuvia Suomen liikkuvin kunta voittajasta löytyy Urheilugaalan kuvapankista:
https://urheilugaala.kuvat.fi/kuvat/UG18/

2021-10-28T11:08:50+03:00 19.01.2018|Kommentit pois päältä artikkelissa Asikkala on Suomen liikkuvin kunta